tiistai 14. huhtikuuta 2015

Vuodenaikoja ja vuorokaudenaikoja


Koulussa tuli aiheeksi vuorokaudenajat ja muut ilmiöt liittyen Maan pyörimiseen. Portugali sijaitsee aikavyöhykkeiden nollapituuspiirillä, joten siellä on kello aina kaksi tuntia jäljessä verrattuna meidän kelloon.



Maapallon pyöriminen aiheuttaa myös vuorovesi-ilmiöitä. Portugalin alueella vuorovesi-ilmiötä esiintyy aika voimakkaastikin, kuten alla olevista kuvista voi huomata. Portugali sijaitsee melko lähellä päiväntasaajaa, missä vuorovesi-ilmiö vaikuttaa voimakkaimmin.





Vielä lähikuvasta voi huomata Portugalin sijainnin voimakkaalla vuorovesi-ilmiön alueella
Portugali on yksi Euroopan lämpimimpiä maita. Ilmasto ja lämpötilat vaihtelevat myös maan sisällä, sillä etelässä ilmasto on lämpimämpi ja kuivempi kuin pohjoisemmassa. Portugalissa ei paljon talvea nähdä, sillä se on niin lähellä päiväntasaajaa. Pohjoisen vuoristoissa saattaa joskus sataa luntakin. 
Vuoden keskilämpötila on pohjoisessa 13 astetta ja etelässä 18 astetta.

Talvikuukaudet ovat sateisimpia aikoja, kuten alta näkee. Kaikista sateisinta on Serra de Estrelan vuoristossa, missä vuotuinen sademäärä on toisinaan yli 2 500 mm. Vuotuinen sademäärä vaihtelee suuresti alueittain. 
Tällä hetkellä kuvan aluetta kuvaavalla alueella on melko sateista, mutta lämpötila nousee koko ajan jo lähelle 20 celsiusta.
Ilmastodiagrammi läheltä Lissabonia.


Jos valaistusvyöhykettä mietitään, Portugali sijaitsee keskileveyksillä, eli pohjoisen napapiirin ja Kravun kääntöpiirin välillä. Vuodenaikojen vaihtelu on sitä selkeämpää, mitä lähemmäs pohjoista napapiiriä tullaan. Näin ollen Portugalin vuodenaikojen vaihtelu ei ole läheskään niin selkeää kuin meillä Suomessa.

2 kommenttia: